sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Massakoru

Lasten kanssa innostuttiin yhtenä päivänä käyttämään cernitmassapakettien jämät. 


torstai 20. toukokuuta 2010

Etkö ymmärrä

Tällä viikolla kävin erään ystäväni luona tekemässä pienen CD-levyn.. Tämä biisi on jo vuosikaudet tuonut kyynelet silmiini tämän rakkaan keskimmäisemme laulamana. Kyseessä ei ole todellakaan mikään hifistellen tehty levy, vaan tämä kyseinen biisi nauhoitettiin ihan yhdellä kerralla eikä korjailtu mitään jälkikäteen. Täydellisyyttä ei ole siis tavoiteltukaan ja virheitä löytyy, mutta sitäkin enemmän fiilistä...

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Jotain pientä pihalle..

Meidän perhe asuu pienkerrostalossa, jossa ei omaa pihaa ole. Joskus täällä (keskustan tuntumassa) on joku ohikulkumatkallaan napannut mm. toisten kukkaistutuksia ruukkuineen mukaansa tai irroittanut kukkapenkistä kukkien tuet jne.. Ei mitään kovin mukavaa kun omalle kohdalle sattuu. Jotain pientä halusin kuitenkin tuohon meidän pihaan kehitellä. Askartelin säilykepurkista, muovailuvahasta sekä muovikukista tällaisen koristeen meidän rapun ulko-oveen. Meillä on niin huippukivat naapurit rapussamme, että heille on varmasti ihan ok, jos jotain tähän yhteiseen oveen kehittelen. :) 


Jotain kaunista haluaisin vielä tähän ulos kehitellä, mutta materiaaleihin en ainakaan laita rahaa palamaan yhtään. Enkä taida laittaa sitä kukkaruukkuanikaan tänä vuonna kukkavarkaan vietäväksi. Ehkä pajusta voisi askarrella jotain kivaa...

Lasten luovuuspläjäys

Lapset osaavat nähdä kaiken niin ihmeellisen luovasti, ettei tuota ominaisuutta voi kuin ihailla. Kasvattajana pyrin siihen, että mieluummin vahvistan lasten luovuutta ja idearikkautta kuin tukahdutan sitä.  Meillä aikuisilla on usein kadonnut lapsen kyky nähdä ympäröivä maailma loputtomana ihmetyksen ja ideoiden lähteenä. No, jos jätetään pedagogiset pohdinnat tältä erää ja laitan postaukseen yhden kuvan tyttöjen tämän viikon leikeistä.. 


Neitien huone muuttui siis kaupaksi, jossa oli monenlaisia kierrätysmateriaaleista tehtyjä esineitä myynnissä. Tytöt tekivät myös hintapalut joka tuotteelle viivakoodeineen. Erityisen paljon ihastusta äidissä herätti tyttöjen kehittelemä pussipupu, joka oli tehty pakastepussista ja isoista hamahelmistä. Tällä kertaa en löytänyt yhtään pupua kuvattavaksi, mutta ehkä jossain vaiheessa...

Blogimaailman tunnustus



Sain jokin aika sitten tunnustuksen Minnalta. Minnalla on mukavan monipuolinen blogi, joka ei ole jumiutunut pelkästään yhteen aihepiiriin. Se tekee mielestäni blogista jollain tavalla kokonaisemman ja elämänläheisemmän. :) Tunnustus kuuluu laittaa eteenpäin kahdelletoista blogistille. Netti on pullollaan toinen toistaan ihmeellisempiä ja inspiroivampia blogeja, mikä tekee tunnustuksen eteenpäin laittamisesta haastavaa..

Monet seuraamani blogit ovat kirjoitettu ruotsiksi tai englanniksi. Oma kielipääni riittää hyvin blogien seuraamiseen ja ymmärtämiseen, mutta kommenttien jättämisessä on vielä aika suuri kynnys. En siis välttämättä rohkene ottaa blogin pitäjään yhteyttä ilmoittaakseni tunnustuksesta. ;) Laitan tunnustukset eteenpäin näihin muutamiin melkein kotimaisiin lemppariblogeihin: 




sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Vielä jotain pientä keittiöön

Ompelin keittiön väreihin sopivan patalapun. Applikaatiot jälleen Tilda kankaita. Toisella puolella on applikoituna muffineja ja kääntöpuolella muutama mansikka. 

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kalenteri

Näin ihanan kalenterin eräässä pienessä sisustuspuodissa joku viikko sitten. Idea oli yksinkertainen ja toteutettu maalaisromanttiseen tyyliin. Kalenteri oli alennuspöydässä ja viimeinen kappale ja harmittelin muutaman päivän kotona, etten ostanut sitä silloin kun sen näin...

 Askartelin kuitenkin itse oman paperisen hiukan vintage- henkisen version kalenterista. Kalenterin juju on siinä, että se sopii mihin vuoteen ja kuukauteen tahansa ja merkinnät tehdään kalvotussilla, joka pyyhkäistään kuun vaihteessa pois (tätä ominaisuutta ei kaupan kalenterissa ollut). Koska tämän materiaali on vain paperia, voi tähän kiinnittää helposti magneetillakin jotain muistilappusia. Päivän "osoitin" on myös tehty magneetista. Maanantain sarake on piirretty kalvotussilla.


Kuviksi leikkelin omasta lapsuudestakin tutun Tuhkimo-paperinuken. Leikkailen vielä lisää vaatteita tälle hahmolle ja laitan niihin magneettia taakse, jotta lapsetkin voivat halutessaan vaihdella nukelle vaatteita.


sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Tildamaisia tuotoksia


Esikoiselle tehtiin penaali jo viime syksynä ennen koulun aloittamista. Neiti valitsi itse kankaan ja ompeli itse pitsin sekä napit kiinni. Neidin lempiväreiksi on osoittautunut sittemmin pinkki ja musta, joten penaali on jäänyt melko vähäiselle käytölle. Aion ottaa sen omille kynilleni käyttöön jossain vaiheessa..


Tein tällaisen pikku koukun seinälle ripustettavaksi. 




Ei ehkä ole kovin vaikea arvata mitä tässä pikkupussukassa säilytetään. :) 



Kirppislöytöjä kotiin


Kuluneella viikolla tein poikkeuksellisen monta pientä kivaa kirppislöytöä! 



Ensimmäinen kirppislöytö oli tämä valkopunaruudullinen pitsireunainen lakana, jonka nappasin talteen tehdäkseni siitä leikkimökkiin verhot. Lakana päätyi kuitenkin ensin meidän keittiön ikkunaan.. Halkaisin sen kahtia ja siistin reunat. Aion kyllä vielä lyhentää näitä ja tehdä yläosasta jotain muuta (ehkä pöytäliinan), mutta koska en vielä tiedä minkä mittaiset verhoista haluan, niin annan olla ensin pitkinä. 

Verho-ostoksien jälkeen etsin muutakin pientä, kesäistä ja pirteää...


Nämä kaikki aarteet (hylly mukaanlukien) löysin SPR:n kirppikseltä. Alempana vielä lisäkuvia löydöistäni. 



Peltirasioita olen haalinut jo aika pitkään. Tällä kertaa ihastuin tähän pieneen venäläiseen teerasiaan sekä marimekon rasiaan (jälkimmäisessä säilytetään lasten kaakaojauhetta ja laitoin rasiaan myös muovipussin, joka kurkistaa kannen alta). 



Keltainen kattila on aika pirteä ja tuo mieleen lapsuudenkesät ja mummolan. Aivan kuten tuo emalimukikin (sen kun saisi vielä täyteen metsämansikoita!). 



Metalliset vuoat eivät vielä ole löytäneet paikkaansa, mutta en voinut jättää niitä kirppiksellekään.. Jotain näistä tuunailen/ askartelen vielä! Ehkä sitten syksymmällä, kun alkaa jälleen "kynttiläaika".



Herätyskello ei toimi, mutta on jo maksanut hintansa (muutama kymmenen senttiä) takaisin, koska se osoittautui erinomaiseksi kellonaikojen opetuskelloksi ekaluokkalaisellemme. Jotain ihanan hurmaavaa tunnelmaa tässäkin on!



Tämän pikkupuollon ostin ihan fiilispohjalta myös, hinta oli 10snt ja ajattelin että eipä tuo turhan kallis pullo ole, jos se muutamia kertoja tuo hymyn huulille. Täytän pullon varmaan jollain pirteän värisellä vesivärivedellä ja laitan siihen pikkuiselle hyllylleni...


Loppuun vielä toiselta kirppikseltä ttekemäni löytö kuopuksen tarkastelussa. Peili ei ole vielä löytänyt paikaansa ja on siksi kuvattu noin huonossa ympäristössä...






Ihanaa äitienpäivää!

Tämän päivän yllätykset ovat olleet mieluisia. Sain nukkua pitkään, tytöt valmistivat (isin avustuksella) herkullisen aamupalan, sain availla ihanat paketit heti herättyäni.. Tytöt olivat tehneet aivan nappiin osuneen kukkavalinnan, koska valkoiset kukat ovat olleet jo pitkään aivan lemppareitani! 

Mukavaa ja leppoisaa äitienpäivää myös lukijoille!