sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Kirppislöytöjä kotiin


Kuluneella viikolla tein poikkeuksellisen monta pientä kivaa kirppislöytöä! 



Ensimmäinen kirppislöytö oli tämä valkopunaruudullinen pitsireunainen lakana, jonka nappasin talteen tehdäkseni siitä leikkimökkiin verhot. Lakana päätyi kuitenkin ensin meidän keittiön ikkunaan.. Halkaisin sen kahtia ja siistin reunat. Aion kyllä vielä lyhentää näitä ja tehdä yläosasta jotain muuta (ehkä pöytäliinan), mutta koska en vielä tiedä minkä mittaiset verhoista haluan, niin annan olla ensin pitkinä. 

Verho-ostoksien jälkeen etsin muutakin pientä, kesäistä ja pirteää...


Nämä kaikki aarteet (hylly mukaanlukien) löysin SPR:n kirppikseltä. Alempana vielä lisäkuvia löydöistäni. 



Peltirasioita olen haalinut jo aika pitkään. Tällä kertaa ihastuin tähän pieneen venäläiseen teerasiaan sekä marimekon rasiaan (jälkimmäisessä säilytetään lasten kaakaojauhetta ja laitoin rasiaan myös muovipussin, joka kurkistaa kannen alta). 



Keltainen kattila on aika pirteä ja tuo mieleen lapsuudenkesät ja mummolan. Aivan kuten tuo emalimukikin (sen kun saisi vielä täyteen metsämansikoita!). 



Metalliset vuoat eivät vielä ole löytäneet paikkaansa, mutta en voinut jättää niitä kirppiksellekään.. Jotain näistä tuunailen/ askartelen vielä! Ehkä sitten syksymmällä, kun alkaa jälleen "kynttiläaika".



Herätyskello ei toimi, mutta on jo maksanut hintansa (muutama kymmenen senttiä) takaisin, koska se osoittautui erinomaiseksi kellonaikojen opetuskelloksi ekaluokkalaisellemme. Jotain ihanan hurmaavaa tunnelmaa tässäkin on!



Tämän pikkupuollon ostin ihan fiilispohjalta myös, hinta oli 10snt ja ajattelin että eipä tuo turhan kallis pullo ole, jos se muutamia kertoja tuo hymyn huulille. Täytän pullon varmaan jollain pirteän värisellä vesivärivedellä ja laitan siihen pikkuiselle hyllylleni...


Loppuun vielä toiselta kirppikseltä ttekemäni löytö kuopuksen tarkastelussa. Peili ei ole vielä löytänyt paikaansa ja on siksi kuvattu noin huonossa ympäristössä...






1 kommentti: