sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Isin t-paidan uusi elämä

Eilen tuskailin materiaalipulan kanssa. Silloin, kun ompelukuume iskee, pitäisi materiaaleja olla saatavilla samantien. Jos joutuisi odottelemaan kangastilauksia tai pitäisi lähteä rämpimään kangaskauppaan, ompelufiilis katoaa ennen kuin pääsee sorvin ääreen... Niinpä keksin tehdän retken omaan varastoon, josta löytyi muutama kassillinen meidän aikuisten kaapeista tyhjennettyjä vaatteita. Näin isin vanha t-paita syntyi uudelleen. Resorit ovat eurokankaasta hamstrattuja, koska jotain perustarvikettahan on aina hyvä olla käytettävissä. Sen ompelufiiliksen varalta.. ;)

Päätin opetella myös kaavojen tekemistä ja niinpä tämän paidan kaavat ovatkin ihan itse piirrettyjä. Vähän fiksailen vielä tuota kaula-aukon mitoitusta ja saumojen kohtaamista.. Yllätyin kyllä itsekin kuinka onnistunut tämä ensimmäinen kokeilu oli: pysyy hyvin päällä, eikä ole liian lörppö! 

T-paidassa ollut tekstiprintti löysi paikkansa toiselta olkapäältä, hihasta sekä tähdestä, jonka aplikoin vielä paidan alaosaan koristeeksi. Jätin tähden reunat tarkoituksella viimeistelemättä tuomaan vähän rokkia peruspaitaan. 

1 kommentti: