maanantai 19. huhtikuuta 2010

Kevät ja ötökät!

Lapset saivat viime vuonna ystäviltään Englannin tuliaisiksi kuvassa näkyvän cd-levyn, jota on kuunneltu hurjan paljon. Tänään keksin, että tuo kotihoidossa oleva 5v. taiteilijaneitimme voisi tehdä pienen kuvistyön levyn pohjalta.. Levy oli tietenkin soimassa ja kerroin lapselle idean tähän työhön: keväällä pienet möttiäiset ja öttiäiset heräävät eloon ja niitä voisi tutkia vaikka suurennuslasin läpi. 


Ensin piirrettiin yhdessä suuren lautasen avulla ympyrä permanent- tussilla ja sitten opastin neitiä laveerauksen ihmeelliseen maailmaan. Alaosaan neiti taiteili ruohoa ja suurennuslasin läpi kaikki tietenkin näyttää suuremmalta... Kun vesivärit olivat kuivuneet neiti jatkoi työtään tusseilla.

 Annan lasten käyttää töissään omia piirrustusvälineitäni, tämä työ on tehty promarkereilla ja minun vesiväripensselilläni. Lapsilla on myös omat, edullisemmat maalaustarvikkeet omatoimiseen ja yhdessä maalailuun.. Käytän itse oikeastaan vain yhtä vesiväripensseliä ihan kaikkiin vesivärimaalauksiin. Kunnon pensseli on ns. tavispensseleitä arvokkaampi, mutta samalla pensselillä saa ihan kapean ja melko paksun jäljen ja siksi muita ei tarvita. Oma pensselini on muistaakseni alunperin tarkoitettu kiinalaisten kirjaimien maalaukseen (musteella kaiketi), mutta toimii mielestäni erinomaisesti myös vesivärien kanssa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti